03.12.2020

Mitä eroa on minibussilla ja pikkubussilla?

minibussi tai pikkubussi pysähtyneenä

Joskus kuulee puhuttavan minibussista ja toisinaan taas pikkubussista. Oletko miettinyt mitä eroa näillä kahdella sitten oikein on? Me lähdimme pohtimaan ja selvittämään asiaa.

Pienempi kuin iso linja-auto

Kuten kummankin nimi kertoo, kyseessä on molemmissa tapauksissa isoa linja-autoa pienempi ajoneuvo. Täysikokoiseksi linja-autoksi usein mielletään noin 50 paikkainen bussi, joka onkin tavallinen näky tilausajoissa ja linja-autoasemien tilausajolaiturilla.

Jos ajatellaan ajo-oikeuden kautta linja-autojen kokoluokkaa, niin huomioitavaa on, että D1 ajokortilla saa ajaa ajoneuvoa, jossa on kuljettajan lisäksi enintään 16 matkustajaa. Ylempi D ajokortti (johon sisältyy D1-ajolupa) oikeuttaa kuljettamaan bussia jossa on kuljettajan lisäksi enemmän kuin kahdeksan henkilöä. Tässä yhteydessä voisi ajatella, että pikkubussi tai minibussi olisi enintään 16 paikkainen bussi ja mikäli asiakaspaikkoja olisi enemmän kuin 16, kyseessä olisi iso, ns. tavallinen bussi.

Minibussi, pikkubussi ja tilataksi

Toiset mieltävät toisinaan minibussin samaan kokoluokkaan kuin esimerkiksi tilataksin. Tilataksi on usein 8 asiakaspaikkainen ajoneuvo. Tämä määritelmä ei ole väärin, sillä minibussin voi ajatella olevan 8+1 paikkainen bussi. Myös pikkubussi voi olla tämän kokoinen ajoneuvo. Jos liikennöitsijä mielletään enemmän bussiyritykseksi kuin taksiyhtiöksi, niin usein hänen pienemmästä kalustosta puhutaan minibussina tai pikkubussina, eikä lähes lainkaan tilataksina.

Pikkubusseista ja minibusseista löytyy myös premium-tason kalustoa, jolloin autot ovat ulkomuodoltaan ja varustelutasoltaan tavallista parempia tai uudempia. Usein premiumin tunnistaa hillitystä ulkomuodosta, ilman suuria teippauksia. Sisäpuolella voi olla esimerkiksi nahkapehmusteet ja näyttöjä.

Kumpaa haetaan useammin: minibussia vai pikkubussia?

Tilausajot.netissä haetaan vuosittain noin 15 000 tarjouspyyntöä. Tähän määrään kuuluu niin muutaman hengen siirtymät kuin satojen henkilöiden kuljetukset. Näihin tarjouspyyntöjen sekaan mahtuu monta kyselyä niin pikkubusseista kuin minibusseista. Otimme selvää, kumpaa termiä Tilausajot.net -palvelun käyttäjät useammin käyttävät, kun he ovat hakeneet tilausajokyytejä.

Huomasimme, että pikkubussi-termiä käytettiin lähes puolet enemmän kuin minibussia. Tästä voimme päätellä, että pikkubussi -termi on vakiinnuttanut enemmän paikkaansa käyttäjiemme keskuudessa. Myös minibussin ja pikkubussin hinnassa ei välttämättä ole eroja.

Onko väliä kumpaa termiä tulisi käyttää?

Kuten aikaisemmin on todettu, pikkubussi sekä minibussi voivat tarkoittaa joillekin samaa ja joillekin eri asiaa. Kuitenkin molemman termin kohdalla ajoneuvon koko on tavallista isoa bussia selkeästi pienempi.

Loppuun voidaan todeta, että olipa kyseessä minibussi tai pikkubussi, vain asiakaspaikkojen lukumäärällä on väliä ja kumpi tahansa ilmaisu on oikein.

Takaisin