TE-matkat Ky on 1992 perustettu matkatoimisto. Vuosien saatossa toimintamme on kehittynyt ja laajentunut niin että lento, juna,- ja laivamatkojen lisäksi kauttamme saa myös bussimatkoja sekä tilauskuljetuksia. Ensimmäinen oma bussi hankittiin 1994. Nyt meillä on 11 tasokasta tilausbussia, 19-paikkaisesta pikkubussista 64-paikkaiseen telibussiin.
Erikoisosaamistamme on ulkomaan tilausmatkat ja tilauskuljetukset, joita olemme räätälöineet yli 20 vuotta. TE-Matkat tarjoaa tietysti elämyksellisiä ja turvallisia bussimatkoja myös kotimaassa. Ammattikuljettajamme ovat saaneet ansaitusti paljon kehuja miellyttävästä asiakaspalvelusta ja ajotavastaan liikenteessä.
Olemme panostaneet hyvään matkustusmukavuuteen laadukkailla ja monipuolisesti varustelluilla autoillamme. Turistibusseissamme on muun muassa automaattinen ilmastointi, wc ja jääkaappi sekä kuulutusjärjestelmä. Säädettävissä penkeissämme on miellyttävää istua ja jalkatilaa jää mukavasti. Matkan aikana voi esimerkiksi katsoa elokuvaa dvd-levyltä tai kuunnella musiikkia cd- soittimesta. Busseissamme on pistokepaikat, 230v kännykän tai tietokoneen lataamiseen. Osassa busseistamme on myös usb-liitäntä musiikin ja median toistoa varten.
Voimme järjestää halutessanne matkalle myös välipalaa tai tehdä tarvittaessa ennakkovarauksista taukopaikoille, jotta matka sujuisi mahdollisimman luontevasti. Tietysti unohtamatta mahdollisia hotelli tai laivavarauksia.
Hyvää Matkaa!
Käsityökatu 26
70100 Kuopio
0173682610
info@tematkat.fi
https://www.tematkat.fi
26.05.2023 12:29 | Heli L
Kaikki oli muuten aivan mainiosti, mutta bussissa oleva jääkaappi ei toiminut ja mikroaaltouunia ei saanut käyttää, koska ei oltu puhdistettu. Miltään muulta osin ei ollut moittimista ja kuljettaja oli todella mukava.
22.05.2023 20:09 | Anu L
Kiitos liikennöitsijälle
22.05.2023 10:12 | Satu H
Kaikki sujui hyvin. Kuski oli ihan loistava!! Suosittelen!
20.04.2023 10:37 | Jaana G
Hienosti sujui kaikki, kuljettaja erityisen ystävällinen ja palvelualtis:)
31.03.2023 11:46 | Marjut T
Kaikki sujui hyvin aikataulun mukaisesti, aivan kuten oli sovittu.
31.01.2023 20:09 | Sini Heiskanen
Matka sujui erittäin hyvin, olemme erittäin tyytyväisiä
29.01.2023 21:12 | Heli K
Matka meni juuri niin kuin oli sovittu.
Matkajärjestelyiden hoito kävi helposti. :)
06.11.2022 10:14 | Venla T
Kaikki sujui hyvin!
18.08.2021 09:13 | Heini Tirkkonen
Hirmuisen hyvä palvelu ja joustava kuski, vahva suositus!!
18.08.2021 09:08 | Heini Tirkkonen
18.03.2019 09:32 | Tuulia Posti
Ei moitittavaa, kaikki meni hienosti ja joustavasti.
17.01.2019 16:37 | Tuula P
Kuljettaja oli joustava ja kaikki sujui hyvin. Hyvä reissu oli.
14.01.2019 13:52 | Matti Hynynen
Aivan huippupalvelua. Tarjouspyynnön jättäminen oli vaivatonta. Kaikki toimi, hienosti. Oli onnistunut reissu. Kiitos!