Tilausajo pikkubussilla on edullinen ja helppo tapa liikkua porukassa!

Pikkubussilla tai minibussilla tarkoitetaan yleensä yli kahdeksan ja alle 30 henkilön kuljettamiseen soveltuvaa, yleensä alle 5 tonnia kokonaispainoltaan olevaa linja-autoa. Myös 5-8 henkilön kuljettamiseen soveltuvaa ns. tilataksia (henkilöautoa) kutsutaan joskus pikkubussiksi. Linja-autoksi rekisteröidyn pikkubussin kuljettamiseen tarvitaan vähintään D1- luokan ajo-oikeus.

Tilatessasi pikkubussikuljetusta on hyvä ottaa huomioon, että pikkubusseissa ei yleensä ole wc:tä ja tavaratila on yleensä pieni paikkalukuun nähden. Varustukseen voi kuulua audio ja videolaitteiston lisäksi esimerkiksi karaokelaitteet ja televisio. Joissakin pikkubusseissa on pöytäryhmä auton takaosassa. Pelkän bussin vuokraus ilman kuljettajaa on myös mahdollista. Vuokrahintaa ja saatavuutta voit tiedustella suoraan liikennöitsijöiltä.

Selkeästi yleisin pikkubussimalli Suomessa on Mercedes-Benz Sprinter, joita on käytössä niin invatakseina kuin linja-autoina. Pikkubussien alustarakenteita valmistavat Mercedeksen lisäksi mm. Volkswagen, Iveco ja Ford. Suomalaisia korinrakentajia ja varustajia ovat mm. carsport ja prostyle.

Tee tarjouspyyntö pikkubussikyydistä

Klikkaa kenttiä saadaksesi ohjeita!

Tilausajo -kuljetuksen tiedot:



 

Yhteystiedot:

matkatoimisto

Yksi tarjouspyyntö riittää!

Tilausajot.net on henkilökuljetuksen asiantuntija, jolla on lähes sadan tilausajoa tarjoavan bussiyrityksen verkosto. Saat meiltä parhaan kyydin, oli tarpeesi sitten linja-auton vuokraus tai pikkubussit.

Tarjouspyyntösi välitetään kaikille verkostomme bussiyrityksille, joiden erikoisalaa ovat tilausmatkat. Saapuneista tarjouksista saat heti tiedon sähköpostiisi.

Miten tämä toimii?

Tilausliikenne -yritykset voivat vastata tarjouspyyntöösi antamaasi määräaikaan mennessä.

Vastausaikaa on tilausajo tarjouspyynnölle annettava vähintään 5 ja enintään 21 vuorokautta. Uusista tarjouksista saat ilmoituksen sähköpostiisi ja voit tarkastella niitä kirjauduttuasi sisään.

Tarjouskilpailun päätyttyä voit hyväksyä/hylätä saapuneet tarjoukset.

Kenelle tarjouspyyntöni lähtee?

Kasvava tilausajoja tarjoavien bussiyritysten verkostomme kattaa koko Suomen. Katso lista liikennöitsijöistä.

1329
Powered by SynergyBus®